Dani ja Nelli

Nämä elukat niin rakkaat ja niin uskovaiset minulle, hah-haa.... siis tuolle miehelle ja minä niistä kirjoitan.
No olin alkuviikosta matkoilla ja kotiin palattua. Oi, riemu oli ylimmillään tai niin ainakin toivoin. Ari laski koirat ulos kun jäin tupakalle ja muutama iloinen hyppy ja ukon luo, hei haloo, minä olin kaksi yötä pois kotoa ja siinä se oli, saisinko vähän olla myrtsi.
Olin matkasta niin ryytynyt, että makasin sohvalla odottaen pientä hellittelyä, mut ei sekään. Ihan sain yksin maata ja kitistä. No pikkasen huijasin, oli Nelli mun selän takana hetken aikaa, mut siinä kävi sitten niin, et pelkäsin rusentavani sen ja asento oli sit mukava.
Olen oikeasti jämähtänyt aatoksen mikä on kun koirat vain kiinostuu tuosta miehestä. Vaikkakin osallistumme molemmat koirien hoitoon. Tosin kyllä Ari ulkoilee enemmän heidän kanssa, johtuen noista minun puujaloista. Onkohan tuossa miehessä jokin ominaistuoksu joka vetää noita elukoita sen luo ja kainaloon ja nukutaan niin somasti kaikki kolme ja minä hyvä jos mahdun sänkyyn.
Nukkumisesta tulikin mieleen, minä olen se joka viimeisenä kömpii nukkumaan, saan tehdä töitä päästäkseni omalle paikalle, Dani on valloittanut minun puolen sängystä ja on poikittain. Saan kiskoa peittoa, höpöttää, mut ei...koira liikahtaa sanoihin " ukko tuu tänne ". Joo on se kivaa kun se siirty mut miksi ei minun kehotuksesta.
Kun kiroilen ja korotan ääntä tuo vanhus ottaa ja menee piiloon siis liikkuu , neiti ei ymmärrä minun olevan vihainen, elikä ei pahemmin liiku. Nythän tämän asian ymmärtää niin, ettei nuo elukat liiku kun Ari on kotona, kuin hänen liikkuessa.
 Outoo on sekin seikka kun istun täs koneen ääressä on molemmat minun jaloissa siis huom MOLEMMAT, mikä tämän saa aikaan en tiedä, mutta toisaalta nautin, heh, ne on sittenkin minun kavereita. :)

Nelli mahdoton

Nellistä voisi kirjoittaa paljon ja vaikka mitä.

 Huvittavinta on iltatouhut, kun Nelli huomaa meidän menevän nukkumaan se suorastaan
 singahtaa sänkyyn. Ei oikein kerkiä itse vaaka-asentoon kun huidotaan tassuilla ja ääntelyt on aika moisia, välillä tuntuu et onko tuo kissa...No kun itse todellakin pääsee maate hän tunkee kaulaan ja antaa suukkoja ja huitoo tassuilla. Joskus mentävä paiton alle piiloon kun huidonta ei lopu ja pyöriminen on rasittavaa. Kuinka nuo voikaan olla noin erilaisia, meidän vanha herra, nythän on kyse koirasta ei tuosta niin rakkaaksi käyneestä miehstä. Herra asettuu sänkyyn, yleensä Arin jalkoihin, urahtaa ja on siinä, ei ole tietoa huitomisesta nyhjäämisestä saatika ääntelystä.
Nythän ne jotka tuntee meidät pitkältä ajalta voisi todeta " jaa-a, koirat on tullut isäntiinsä " vanha herra kuorssaa siinä missä mieskin :) Ja minäkö sitten nyhjään ja vikisen...heh!
En vosi noinkaan sanoa, niinkuin on aikaisemmin käynnyt toteen on koirat ihan tuon miehen perään ja sehän tässä ristiriitaista onkin, miksi tuo neiti nyhjää minussa kun menemme maate, eikä anna minun olla rauhassa.

 Haukotus, nukutaan jo!